
Riskienhallinta
Riskienhallinnan tavoitteena konsernissa on varmistaa liiketoiminnan jatkuvuus ja konsernin toimintakyky kaikkien etukäteen tunnistettavissa olevien riskiskenaarioiden olosuhteissa. Riskienhallinnan strategiset tavoitteet ja painopisteet määrittelee Revenio Group Oyj:n hallitus.
1. Vastuut ja roolit riskienhallinnassa
Vastuu riskienhallinnan toteuttamisesta on liiketoimintajohdolla ja konsernin johtoryhmällä. Nämä organisaatiotahot vastaavat siitä, huolehtivat siitä, että niiden vastuulla oleviin prosesseihin sisällytetään riittävät riskien tunnistus-, arviointi-, hallinta- ja raportointimenettelyt.
Tytäryhtiöiden liiketoimintajohto organisoi paikallisesti kunkin yhtiön koko huomioiden tarkoituksenmukaisen riskienhallinnan toteuttamistavan. Tiettyjen riskienhallinnan osa-alueiden kuten vakuuttamisen ja rahoitusriskien hallinnan osalta, joissa keskitetty toimintatapa on tarkoituksenmukaista, emoyhtiön hallitus tekee päätökset toimitusjohtajan esityksestä.
Riskeistä ja niiden muutoksista raportoidaan Revenio Group Oyj:n hallitukselle. Yhtiön hallitus käsittelee merkittävimmät riskit, niiden hallinnan sekä arvioi riskienhallinnan toimivuuden vähintään kerran vuodessa.
Sisäinen tarkastus arvioi riskienhallintaa sisäisen tarkastustyön suorittamisen yhteydessä.
2. Riskienhallinnan toteuttaminen
Liiketoimintasegmentit arvioivat riskit vuosisuunnittelun yhteydessä. Riskejä ja niiden hallintaa käsitellään liiketoimintasegmenttien johdossa, ja riskiarvioinnit päivitetään vähintään kerran vuodessa. Merkittävistä hankkeista, kuten asiakasprojekteista, tehdään erilliset riskianalyysit.
3. Merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät
Konsernin riskit määritellään jaottelulla strategisiin ja operatiivisiin riskeihin, suhdanneriskeihin, vahinkoriskeihin ja rahoitusriskeihin. Riskienhallinnan toimenpiteiden mitoittamista ja toteuttamista varten kustakin riskistä näissä ryhmissä arvioidaan niiden toteutumisen todennäköisyys ja vaikuttavuus.
Konsernin strategisia riskejä ovat muun muassa liiketoiminnan kilpailutilanteen muutosten riski, tuotetarjonnan kilpailukyvyn ylläpitämiseen liittyvät riskit sekä kilpailijalähtöiset markkinatilannetta muuttavat strategiset toimenpiteet. Strategisia riskejä liittyy niin ikään onnistumiseen avainhenkilöresurssien hallinnassa ja kehittämisessä sekä alihankkija-ja toimittajakumppaniverkoston hallintaan.
Konsernin strategisena tavoitteena on hakea kasvua myös yritysostoin. Yritysostojen onnistuminen vaikuttaa kasvu- ja kannattavuustavoitteiden toteutumiseen ja sisältää strategisen riskin. Yritysostojen ja niiden jälkeisten integrointitoimenpiteiden epäonnistuminen voi johtaa konsernin kilpailukyvyn ja kannattavuuden heikkenemiseen. Yrityskaupat voivat myös muuttaa konsernin riskiprofiilia.
Operatiiviset riskit liittyvät merkittävimpien asiakkuuksien pysymiseen ja kehittymiseen sekä onnistumiseen asiakaspohjan laajentamisessa. Erityisesti Terveydenhoito-segmentissä keskeinen riski liittyy uusille markkinoille laajentumiseen liittyviin tekijöihin sekä kilpailevien hyödykkeiden uhkaan. Toiminnan laajeneminen uusille markkina-alueille altistaa segmentin uusille ko markkina-alueisiin, niiden sääntelyyn ja terveydenhoitoon liittyviin viranomaispäätöksiin liittyville riskeille. Projektitoiminnassa, jota harjoitetaan erityisesti järjestelmät-ja teknologia-segmenteissä, altistutaan vaativien kokonaistoimitusten hallintaan liittyville alihankkija-ja toimittajariskeille sekä omasta toiminnasta johtuville tuotannollisille riskeille.
Laskennallisten verosaamisten osuus taseen varoista on merkittävä. Liiketoiminnan kannattavuuden ja verolainsäädännön mahdolliset muutokset voivat aiheuttaa muutoksia laskennallisten verosaamisten käytettävyyteen.
Vahinkoriskit on katettu vakuutuksin. Omaisuus- ja keskeytysvakuutuksilla on suojauduttu mahdollisiin omaisuus- ja toiminnan keskeytymisriskeihin. Harjoitetulla liiketoiminnalla on kansainväliset vastuuvakuutukset.
Rahoitusriskit voidaan jakaa edelleen luotto-, korko-, maksuvalmius- ja valuuttariskeihin. Rahoitusriskien hallintaan liittyviä päätösesityksiä käsitellään yhtiön hallituksessa tarvittaessa. Konsernin korkoriskille altis lainakanta on vähäinen ja siihen on osittainen korkosuojaus. Valuuttariskiä seurataan sille alttiissa valuuttapositioissa. Luottoriskin hallintatoimenpiteenä konserni päätti maaliskuussa 2009 kaikki konserniyhtiöt käsittävän luottovakuutuksen ottamisesta. Maksuvalmiusriskiä ja konsernin likviditeettiä seurataan kassaennustein jotka laaditaan noin 3-6 kuukauden pituisille ennusteperiodeille.

