Revenio Group Oyj: Revenio Group Oyj – Muutokset johdossa

Pörssitiedote

Sisäpiiritieto 15.4.2019, kello 8.30

REVENION TOIMITUSJOHTAJA VAIHTUU – HILDÉN JOHTAMAAN CENTERVUE-YRITYSOSTON VIIMEISTELYÄ JA INTEGRAATIOTA

Revenio Group Oyj on allekirjoittanut sopimuksen italialaisen CenterVue SpA:n koko osakekannan ostamiseksi. Yritysoston arvioidaan toteutuvan vuoden 2019 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Yritysosto on Revenion kasvustrategian kannalta erittäin merkittävä ja siksi yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Timo Hildén siirtyy omasta toiveestaan johtamaan yritysoston viimeistelyä ja integraatiotyötä Senior Advisorina. Hänen seuraajansa nimitys julkaistaan erillisellä tiedotteella.

Revenio-konsernin hallituksen puheenjohtaja Pekka Rönkä kommentoi:

”Yrityskauppaneuvotteluiden aikana Timo toi esille toiveensa saada keskittyä käynnistämänsä CenterVue-yritysoston viimeistelyyn ja integraatioon. Timo on toiminut terveysteknologia-alalla jo 40 vuotta, joista 20 vuotta hän on toiminut eri yritysten toimitusjohtajan tehtävissä. Tänä aikana hänelle on karttunut merkittävä määrä kokemusta eri kulttuureiden yhteensovittamisesta ja integraatiotyöstä. Hän on ehdottomasti paras valintamme strategiamme kannalta keskeiseen tehtävään varmistamaan, että kaikki sujuu suunnitellusti. Hänen fokuksessaan tulee olemaan aluksi toimitusjohtajan tehtävien ohella ja myöhemmin täysipäiväisesti erityisesti yritysoston viimeistely, integraatiotyön käynnistäminen ja loppuun saattaminen sekä uuden toimitusjohtajan tukeminen tehtävien vastaanottamisessa. Olen erittäin tyytyväinen tähän ratkaisuun, vaikkakin se tarkoittaa uuden toimitusjohtajan nimittämistä. Meillä on myös erinomainen mahdollisuus perehdyttää tuleva uusi toimitusjohtaja Timon tuella Revenioon, sen konserniyhtiöiden liiketoimintaan ja ihmisiin. Timo on Icaren ja sittemmin myös Revenion toimitusjohtajakautenaan rakentanut yhtiöistä menestystarinan asiakkaiden, henkilöstön, sijoittajien ja muiden sidosryhmien näkökulmasta. Haluan esittää omasta ja koko Revenio-konsernin hallituksen puolesta Timolle lämpimät kiitokset tähänastisesta erinomaisesta työstä ja toivottaa hänelle onnea ja menestystä uudessa tehtävässä.”

Revenio Group Oyj

Hallitus

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Pekka Rönkä, puh. +358 40 826 4356

pekka.ronka@revenio.fi

www.revenio.fi

JAKELU:

Nasdaq Helsinki

Finanssivalvonta

Keskeiset tiedotusvälineet

www.revenio.fi

Revenio-konserni lyhyesti

Revenio on kansainvälisillä markkinoilla toimiva suomalainen terveysteknologiakonserni, jonka maailmanlaajuinen menestys perustuu vahvasti patentoituun silmänpaineen mittausteknologiaan.

Revenio-konserniin kuuluvat Icare Finland Oy, Revenio Research Oy sekä Oscare Medical Oy. Revenion liiketoiminnan ydin on kehittää ja kaupallistaa tehokkaita ja helposti käyttöönotettavia glaukooman diagnoostiikkaa ja hoidon aikaista seurantaa avustavia laitteita.

Revenio tavoittelee terveysteknologiassa voimakasta kasvua. Revenion tavoitteena on kehittää entistä tehokkaampia ja helposti käyttöönotettavia menetelmiä tunnistaa kansanterveydellisesti merkittäviä sairauksia jo niiden alkuvaiheessa. Revenion teknologioiden fokuksessa ovat glaukooman, ihosyövän ja astman tunnistaminen ja niiden hoitoprosessin aikainen mittaaminen.

Revenio-konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 30,7 miljoonaa euroa ja liikevoitto 33,3 %. Revenio Group Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.